Oikein hyvää uutta vuotta kaikille täältä vihreästä Olarista!
Erityisterveiset Mirjalle laumoineen sekä Nellin jälkeläisille Vilille, Maurille ja Hipolle perheineen. Ja tietty Melille, Mangolle ja Melballe.
Ei uskoisi, että on keskitalvi, lenkkeilysäät on edelleen mahtavat.
Nellille leikkasin joulun kunniaksi polkkatukan.
PBertan juttuja
Koirajuttuja ja ruokajuttuja, joskus kenties muutakin, mistäs sen tietää. PBertta on ennenkin käyttämäni nimimerkki, olen julkaissut nimellä myös kirjan, tosin painos oli vain kaksi kappaletta.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
maanantai 7. lokakuuta 2013
Uusi alku
Syksyllä ihminen haluaa aloittaa uusia harrastuksia ja aktivoida vanhoja - vähän kuin Uutena vuotena. Paitsi ettei tarvitse karistaa joulukiloja :)
Summaisinko kesän?
Oli lämmintä ja mukavaa, käytiin kerran viikossa City Puudelien agilitytreeneissä Kalasatamassa.
Oli meillä myös ylioppilasjuhlat ja tytär pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan sinne minne halusikin, Aalto-yliopistoon, siitä hän kertoo omassa blogissaan.
Mutta tiedoksi vaan kaikille, jotka haikailevat kesää - syksy on minun mielestäni vuodenajoista paras!
On ihanan kaunista ja viileää ja hyvä hengittää. Ei ole enää punkkeja eikä muitakaan ötököitä ja uskaltaa mennä villiksen kanssa metsään kun käärmeetkin ovat hyytyneinä koloissaan.
Tässä liikunnan riemua viime sunnuntailta:
Jaa niin: Uutena vuotena on tipaton tammikuu, nyt on lihaton lokakuu - mikä ei meille ole kovin iso ponnistus kun ei muutenkaan juuri lihaa syödä. Paitsi puudeli tietysti :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Taas sunnuntai
Viikot menee nopeasti - Nelli on ollut takaisin kotona jo viikon, no ainakin melkein. Kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin odottaa, en ole havainnut mitään itkeskelyä tai etsiskelyä. Puudeli on ehkä vieläkin vähän väsyneempi kuin ennen ja lisäksi aika herkkänä ulkoa kuuluvien äänten suhteen. Pientä urinaa ja isompaa haukkua tulee aika herkästi. Ehkä se siitä tasaantuu.
Olin eilen kaupungilla yhden vähän henkistyneemmän ystäväni kanssa ja poikkesimme alan kaupassa, josta pongasin "Connecting with Animals" CD:n, jossa on "Music to share with your four legged frieds". Sitä on nyt sitten tässä kuunneltu mutta en osaa vielä sanoa tykkääkö Nelli tuosta enemmän kuin Radio Suomesta, joka on hänen vakiokanavansa.
Tänään oltiin ekaa kertaa pitkään aikaan agilitytreeneissä. Siitäkin sekä ohjaaja (nuorempi puudelinhoitaja) että koira selviytyivät kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Vakituinen ohjaaja ei ollut paikalla ja sijainen pani koirakot tekemään radan ensin normaalisti ja sitten uudelleen ilman ääntä - siis vain näyttäen mitä pitää tehdä.
Uskokaa tai älkää, koira meni radan vähintään yhtä hyvin jälkimmäisellä kerralla! Ohjaaja keskittyi paremmin ja koira seurasi tarkemmin. Tai sitten se muisti kaikki 20 kohtaa 1. kierroksesta.
Mutta kyllä vähän harmittaa nuo harjoitukset, joita on siis 45 minuuttia kerralla - meillähän menee matkoihin enemmän aikaa kuin harjoituksiin. Koirassa ja ohjaajassakin riittäisi kyllä virtaa huomattavasti pitempäänkin.
Tarttee viissiin muuttaa maalle ja rakentaa omalle pihalle rata. Tai sitten keksiä joku muu ratkaisu :o)

maanantai 1. huhtikuuta 2013
Koira on taas kotona!
Tänään sitten saatiin puhdas, hyväntuoksuinen, juuri trimmattu puudeli takaisin kotiin!
Nelli on ollut yli kaksi kuukautta mammalomalla ja kasvatti 3 ihanaa poikasta luovutusikään.
Etukäteen jänskätti aika lailla, että mitä tuo superäiti tuumaa, kun joutuu jättämään kasvattajan tutuksi käyneen lauman ja sinne vielä jääneet kaksi pentua taakseen ja palaamaan omaan kotiin. Vai pitäisikö se edes tätä paikkaa enää kotinaan? Odotin itkua ja pentujen etsiskelyä, mutta yllätys, yllätys kaikki onkin mennyt tosi hienosti, nyt ainakin ensimmäisen päivän osalta.
Ollaan käyty lenkeillä ja syöty ja leikitty - enimmäkseen kyllä levätty - tuntuu että koira on jostain syystä aika väsynyt :o) Mutta ei mitään itkua eikä muutakaan.
Tässä huono kuva väsyneestä äidistä:
Parempia sitten kun keritään ottaa :)
Terveisiä pennuille, toivottavasti sielläkin on kaikki hyvin!

lauantai 16. helmikuuta 2013
Koiratonta elämää
On se hyvä, että meillä normaalisti on koira - ilman sitä on liian helppo hyytyä sohvaperunaksi tai kyyhöttää tietsikan edessä iltakaudet (sen jälkeen kun on töissä päiväkaudet kyhjöttänyt).
Tänään sentään innostuin kokkauspuolesta ja tein kuin teinkin suklaakeksejä ja kasvismakaronilaatikkoa. Kuvia en sentään ottanut, ettei mene liian ammattimaiseksi tämä touhu :o)
Suklaakeksien ohjeen löysin täältä: Suussasulavat suklaakeksit
Tuli tosi hyviä mutta seuraavalla kerralla yritän tehdä vähän vähemmällä sokerilla, ohjeessa on 2 dl mutta luulen, että 1,5 dl Siro-sokeria olisi tarpeeksi.
Kokeilin näitä myös Suklaa whoopie-täytteen kanssa - hyvää oli niinkin. Täyte tehtiin sekoittamalla Karpalotuotejuustoa ja tomusokeria.
Itse keksitty
Kasvismakaronilaatikko
Laitetaan uuni kuumenemaan 175 asteeseen
Keitellään 400 g pussi tummia sarvimakaroneja n. 6 minuuttia.
Sekoitetaan joukkoon 150g pieniksi pilkottuja aurinkokuivattuja tomaatteja ja
150 g pieneksi pilkottua salaattijuustoa (=fetaa)
Pieniksi pilkottu parsakaalin kukinto-osa
Pari salottisipulia pilkottuna ja kuullotettuna
Kaadetaan sekoitus vuokiin
Sekoitetaan 5 luomumunaa ja litran verran (kevyt tai täys-)luomumaitoa ja vähän rouhittua mustapippuria.
Ja kaadetaan munamaito makaroniseoksen päälle vuokiin niin, että seos melkein peittyy.
Riippuu vähän vuuista paljonko munamaitoa menee (voi olla että 8dl + 4 munaa riittää)
Päälle voi ripottella 150 gramman pussillisen juustoraastetta - jos linjat kestää :o)
Paistetaan tunti.
Syödään ketsupilla tai ilman.
Tätä tulee sitten aika paljon. Yksi isompi laatikko syötäväksi ja pari pienempää pakkaseen.

lauantai 2. helmikuuta 2013
Kolme tuli!
Nellin pennut syntyivät muutamaa päivää ennustettua aikaisemmin, 30. tammikuuta illansuussa tuli poika, tyttö ja poika. Kasvattaja piti minua tekstiviesteillä ajan tasalla koko ajan, siitä suuret kiitokset!
Torstaina päästiin katsomaan uusia tulokkaita ja tietty Nelliä. Nelli oli ihan kuin olisi aina pentuja hoidellut ja taisi olla aika ylpeä uusista tulokkaista. Ja kyllä se vielä meidätkin muisti :o)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013
H-hetki lähestyy - Nelli muutti
Pentujen syntymään on enää noin viikko, ehkä vähemmänkin. Nelli muutti eilen vanhaan laumaansa, jossa ihmisperheen lisäksi vastaanottamassa oli äiti, täti ja sisko. Nellin masua voidaan siirtyä seuraamaan kasvattajan blogiin: Hauskanharmaata
Täällä meillä on hiljaisempaa, kukaan ei tule tarkistamaan mitä jääkaapista ollaan ottamassa :o)
Selvästi huomaa myös, että aika sohvaperunaksi tässä viissiin taannuttaisiin, jos koiran kanssa ei tarvitsisi säännöllisesti liikkua. No, toivottavasti tämä päivä oli poikkeus.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)